torstai 3. joulukuuta 2009

Tienaa nopeaa rahaa Espanjan turistikeskittymissä


Jos rahasi loppuvat kesken matkan, työskentely baarien ja klubien promoottorina on nopea tapa tienata lisää jopa espanjan kieltä taitamattomana. Monesti tätä työtä tehdään lyhytaikaisesti ja työntekijät vaihtuvat usein, siksi työtä on turistisesonkina yleensä aina tarjolla. Ja palkka maksetaan yleensä pimeänä suoraan käteen päivän päätteeksi.


Astelin jo melkein rahattomana pitkin Las Ramblasia, Barccelonan keskustan läpäisevää jättimäistä kävelykatua kohti Plaza Reialia, isoa aukiota, jonka erääseen baariin olin kuullut tarvittavan promoottoreita. Oli lämmin ja energinen kesä-ilta ja tämä kuivuneen joen päälle aikoinaan rakennettu jättimäinen kävelykatu kuhisi ihmisistä. Oli turistisesongin huipentuma ja jokapuolella vilisi kaikenikäisiä turisteja iltavetimiinsä laittautuneina kameroidensa kera.

Kadun reunat olivat täynnä maalareita, karikatyristejä, kaupustelijoita ja kaikenkarvaisia veijareita jotka tienasivat elantonsa turistien rehevistä kukkaroista.


Koukkasin vasemmalle Las Ramblasilta, jonka vierustassa avautui leveä sisäänkäynti Plaza Reialille, jättimäiselle klassiselle, neliön malliselle aukiolle, jonka keskustaa koristaa iso suihkulähde. Aukiota muurin kaltaisesti ympäröivät rakennukset ovat täynnä erilaisia "Lounge Baareja". "Koktailbaareja" ja tanssiklubeja. Paikka kuhisi turisteja ja paikallisia jotka olivat tulleet nauttimaan Barcelonan yöelämästä. Aukion baareja ja klubeja yhdistää pääasiassa

stereoista pauhaava, suuriltaosin järkyttävä listahittimusiikki, sekä kalliit juomien hinnat.


Astelin sisään erääseen nurkassa sijaitsevaan tunnelmallisesti valaistuun koktailbaariin, jossa olin kuullut tarvittavan ns. sisäänheittäjiä, eli promoottoreita. Viiksekäs meksikolainen, lipevän myyntimiehen oloinen tyyppi,joka paljastui baarin promoottoreiden päälliköksi, vahvisti huhun ja pyysi minua näyttämään mihin pystyn.Hän antoi minulle kasan flyereita käteen ja seurasi vierestä kun yritin saada turisteja sisään baariin. parinkymmenen minuutin demonstroinnin jälkeen hän ilmoitti homman olevan minun ja työ alkoi välittömästi.


Homma toimii näin: Työpäivän alkaessa flyerin jakat merkkaavat jokaiseen flyeriinsa oman kirjaimensa, tai muun tunnuksen. Työtä tehdään yleensä iltaisin kolmen tai neljän tunnin ajan. promoottorit pyrkivät saamaan tänä aikana mahdollisimman paljon asiakkaita baariin. Flyerilla saa yleensä jonkun erikoistarjouksen, kuten ilmaisen shotin ensimmäisen juoman kanssa, ilmaisen sisäänpääsyn tai jonkin muun alennuksen.Päivän päätteeksi baarihenkiökunta laskee flyerit ja promoottorit saavat palkkaa sen mukaan, kuinka monta heidän flyeria on käytetty baarissa.

tyypillisesti yhdestä flyerista saa 50 sentistä euro viitenkymmeneen ja toisissa paikoissa on tämän lisäksi noin kymmenen euron pohjapalkka, toisissa ei. Joissakin baareissa saattaa olla myös kiinteä palkka, mikä on yleensä kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen euroon illassa.


Työtä saa yleensä helpoiten vain astelemalla paikan päälle ja kysymällä. Joissain baareissa jopa näkee jopa ulkopuolelle kiinnitettyjä lappuja, joissa kerrotaan heidän tarvitsevan promoottoreita.


Tämänkaltainen työ ei ehdottomasti sovi kaikille. Se vaatii uskallusta lähestyä tuntemattomia, joista monet pitävät baarien sisäänheittäjiä rasittavina tunkeilijoina. Työssä menestyminen vaatiikin myyntitaitoa, sinnikkyyttä sekä mielikuvitusta. Ja varsinkin naisten tapauksessa kaunis ulkonäkö ei ole haitaksi. Siinä missä toiset tienaavat helposti yli kymmentä euroa tunnilta, toiset ottavat hyvin pian lopputilin tienattuaan vain pari euroa illan aikana.


"It is Art." , Tukeva Kalifornialainen tyttö tokaisi minulle vakavissaan keskustellessamme flyereiden jakamisesta, ja siinä on totuuden siemen. Hän oli työskennellyt promoottorina Barcelonassa jo pitempään ja tienasi parhaimmillaan neljästä viitenkymmeneen euroon illassa. Hänen työpäivänsä olivat kolmen tunnin mittaisia.


promoottorin työssä vain mielikuvitus on rajana ja monet kehittelevät mitä erikoisimpia ideoita menestyäkseen: Eräs lyhyt tummaihoinen promoottori oli ottanut kulkuvälineekseen tekokukilla ja välkkyvillä valoilla koristellun polkupyörän, johon kiinnitetystä mankasta pauhasi musiikki kaiken aikaa. Hän itse oli sonnustautunut punaisen ja kullan värisiin glitterisiin vaatteisiin, sekä näyttäviin isoihin aurinkolaseihin. Hän muistutti Funkadelicin lavavaatetukseen pukeutunutta jäsentä.


Toiset ovat kehitelleet hieman epärehellisimpiä keinoja: Eräs Meksikolainen mies oli käynyt pyytämässä kaikilta muilta flyerinjakajilta heidän flyereitaan ja piteli niitä käsissään omiensa lisäksi. Lähestyessään ihmisiä hän ilmoitti työskentelevänsä näille kaikille baareille samanaikaisesti. Yleensä tämän jälkeen ihmiset kysyivät, mikä näistä baareista sitten on paras tähän aikaan illasta. Pitkällisen "harkinnan" jälkeen hän suositteli ihmisille sitä paikkaa

mille hän todellisuudessa työskenteli.


Olennaisinta menestyksen kannalta kuitenkin on varmasti kyky tunnistaa ihmisjoukon seasta ne ihmiset, jotka todella saattaisivat pitää kyseisestä baarista ja sen jälkeen osata vakuuttavasti tuoda ilmi paikan positiiviset puolet. Häikäilemättömimmät tyypit sepittävät puhtaita valheita saadakseen baarin kuulostamaan juuri kyseisein ihmisen maun mukaiselta, mutta tämä ei ole kovinkaan viisasta, sillä ihmiset kuitenkin kohtaavat todellisuuden astuessaan baarin sisään ja astelevat ulos ostamatta juomaa, jos ei paikka miellytä.